Oman talouden suunnittelu ja tarkkailu kannattaa elämäntilanteesta riippumatta. Vastuullisen rahankäyttöön kuuluu myös se, että henkilö ei ylivelkaannu ja pitää huolta luottohistoriastaan. Toisinaan ylivelkaantuminen on kuitenkin todellisuutta, eikä se ole aina ollut ennakoitavissa. Tässä artikkelissa kerromme niistä hälytysmerkeistä, joiden avulla voit arvioida omaa taloustilannettasi ja velkaantumisen astettasi.

Tulojen riittävyys

Eräs keskeisimmästä taloustilanteen signaaleista on se, miten hyvin tulosi riittävät välttämättömien ja vapaaehtoisten menojen kattamiseen. Ylivelkaantumisen ajatellaan olevan pienituloisten ongelma, mutta todellisuudessa ilmiötä esiintyy kaikissa tuloluokissa. Jos tulosi eivät tunnu riittävän edes pakollisiin menoihin, on talous epätasapainoissa ja tilanteen tarkempi tarkastelu on ehdottomasti tarpeen.

Velanhoitomenot

Tulojen kokonaismäärä ei kerro rahojesi riittävyydestä. Samalla tavalla velkojesi kokonaismäärä ei kerro siitä, oletko ylivelkaantunut vai et. Oleellisempaa on velkojen määrä ja velkojen hoitoon kuluvien rahojen määrä. Monista pienistä, korkeakorkoisista lainoista kertyy helposti maksettavaksi suurempi kuukausisumma kuin suuremmista, matalampikorkoisista pitkän laina-ajan luotoista. Jos lainanhoitomenot haukkaavat suuren osan tuloistasi, olet todennäköisesti ylivelkaantunut. Mieti tässä tapauksessa, voisitko yhdistää lainojasi ja ottaa isomman, edullisemman lainan.

Luottokorttien käyttö

Jos joudut tekemään ruokaostokset luottokortilla kuukaudesta toiseen, kaipaa taloudellinen tilanteesi kohennusta. Jatkuva luotolla eläminen ei ole kannattavaa, vaikka luoton korko tuntuisikin matalalta. Ota tavoitteeksesi päästä kaikista luottokorteista eroon mahdollisimman nopeasti. Aloita siitä luottokortista, jonka korko ja muut kustannukset ovat kaikkein korkeimmat.

Laskujen maksu luotolla

Joudutko käyttämään luottokorttia tai nostamaan kulutusluottoa laskujen maksamiseen? Tämä on hälytysmerkki, johon on syytä suhtautua todella vakavasti. Laskujen ja lyhennysten määrä kohoaa taivaisiin, jos maksat niille vielä korkoa velan muodossa. Jos laskujen maksaminen tuloilla on vaikeaa, tartu nopeasti tuumasta toimeen ja kartoita taloudellinen tilanteesi. Apua tilanteen selvittämiseen löydät esimerkiksi tältä sivustolta.

Perusasioista tinkiminen

Jos rahat eivät riitä ruokaan ja joudut jokaisella kauppareissulla laskemaan senttejä, talous ei selvästikään ole tasapainossa. Kirjaa ylös esimerkiksi kuukauden ajan kaikki kulut ja laske eri kategorioiden kokonaismäärä. Mieti, mistä voisi tinkiä. Onko sinulla lehti- tai kanavatilauksia tai kenties kuntosalijäsenyys, jota et edes käytä? Tarkastele tilannettasi realistisesti ja rehellisesti. Jos rahat eivät tunnu riittävän, ylellisyyksiin ei ole vara. Ruoka ja asuminen on suurimpia ja tärkeimpiä kulueriäsi, joten priorisoi niiden hoitaminen ensin.

Pysähdy ja tee tilannearvio

Jos epäilet olevasi ylivelkaantunut tai taloutesi ei vain tunnu olevan tasapainossa, on aika pysähtyä, tehdä tilannearvio ja suunnitelma tilanteen parantamiseksi. Älä lannistu, sillä et ole tilanteessasi yksin. Moni muukin kamppailee tällä hetkellä samanlaisten haasteiden kanssa. Etsi tietoa ja vertaistukea, pyydä läheisiltäsi apua ja käänny tarvittaessasi kotikuntasi velkaneuvojan puoleen. Velkaneuvojien työnkuvaan kuuluu ihmistne auttaminen ja he osaavat suhtautua myös sinun tilanteeseesi asiantuntevasi.

Pysy suunnitelmassa

Kun olet tehnyt tilannearvion ja laatinut suunnitelman tilanteen parantamiseksi, on tärkeää pysyä määrätietoisena ja sitoutua suunnitelman toteuttamiseen. Luottoa on helppoa ottaa, mutta luoton maksamiseen voi mennä jopa vuosia aikaa. On tärkeää, että noudatat suunnitelmaasi kurinalaisesti ja muistat tulevaisuudessa siintävän tavoitteesi: taloudellisen riippumattomuuden saavuttamisen.

Kun olet maksanut velkasi, voit aloittaa säästämisen ja sijoittamisen. Toki myös asuntolainan lyhentäminen on sijoittamista, kasvatathan samalla varallisuuttasi. Tutustu erilaisiin sijoittamisen vaihtoehtoihin ja tee vaurastumisesta elämänmittainen projektisi.

Milloin lainaa voi ottaa?

Laina ei ole vain huono asia, ja lähes kaikki ihmiset ottavat lainaa tai luottoa jossain vaiheessa elämäänsä. Jos tiedät voivasi maksaa lainan takaisin, voit harkita luoton hakemista. Elämästä pitää myös nauttia eikä taloutta pidä vetää liian tiukille.