Moni tuore vanhempi pohtii, onko lapselle säästäminen kannattavaa ja milloin se kannattaa aloittaa. Vastaus on kyllä, sillä lapselle säästäminen todellakin kannattaa. Kun aloitat säästämisen aikaisin, varallisuus karttuu huomaamatta. Jo melko pienellä 100 euron kuukausisummalla voit säästää lapselle alle 20 vuodessa muhkean yli 50 000 euron omaisuuden!

Miksi lapselle kannattaa säästää?

Säästäminen on kannattaa tietysti tuottavuuden näkökulmasta, mutta siten voit myös turvata lapsellesi taloudellisesti helpomman ja turvatumman tulevaisuuden. Pitkällä ajanjaksolla säästäminen on järkevää myös verotuksen näkökulmasta, ja säästäsumman karttuessa voit vuosien saatossa opettaa lastasi samalla myös huolehtimaan omista raha-asioistaan. Kun lapsi oppii itse seuraamaan sijoitustensa kehittymistä, oppii hän tekemään myös rahaan liittyviä päätöksiä järkevästi ja perustellusti. Voit lahjoittaa lapselle ilman veroseuraamuksia yhteensä 3 999 euroa kolmen vuoden aikana.

Monet lapset ajattelevat, että rahaa vain tulee jostain. Kun lapsi saa mahdollisuuden ottaa itse vastuuta rahan käytöstä, hän ymmärtää, ettei raha kasva puissa. Myös pienet lapset ymmärtävät, että aikuiset tekevät töitä palkan eteen ja että rahojen määrä on käytännössä aina rajallinen. Lapset eivät ehkä ymmärrä miljoonista, mutta kun rahan arvosta antaa konkreettisia esimerkkejä, he ymmärtävät asian paremmin.

Mihin sijoituskohteeseen lapselle kannattaa säästää?

Kaikenlaisen sijoitustoiminnan lopputulos riippuu oleellisesti kahdesta tekijästä: saadusta tuotosta ja sijoitusajasta. Nämä molemmat ovat tekijöitä, joihin sijoittaja voit itse vaikuttaa. Mitä aikaisemmassa vaiheessa aloitat sijoittamisen ja mitä pitkäjänteisempää sijoitustoimintasi on, sitä pidempi on sijoitusaika ja samalla sitä parempi on lopputulos. Tuottoa voi parantaa valitsemalla sijoituskohteen, jonka pitkän aikavälin tuotto-odotus on suhteellisen korkea. Tuotto paranee myös sillä, että minimoit sijoitustoiminnan kulut.

Tuotto-odotuksen kanssa käsi kädessä kulkee yleensä myös riski. Kun sijoituksen aikajänne on pitkä, turhan korkean riskin ottaminen on tarpeetonta ja voit valita riskiltään maltillisen sijoituskohteen. Myös rahasto on lapselle säästettäessä varteenotettava vaihtoehto, sillä niissä on yleensä maltilliset kulut tuotto-odotukseen verrattuna.

Määräaikaistalletuksille voi parhaimmillaan saada noin 1 prosentin tuoton. Osakkeissa tuotto on keskimäärin parempi, ja osinkoa maksetaan Suomessa keskimäärin nelisen prosenttia. Osakkeen arvon kehitys riippuu monista asioista, kuten markkintilanteesta. Realistisena voidaan pitää noin seitsemän prosentin tuottoa. Ei kannata myöskään unohtaa korkoa korolle -ilmiötä, jonka ansiosta potti kasvaa entisestään kuin huomaamatta.

Mihin lapsi käyttää rahansa?

Lapsi saa käyttöoikeuden omaisuutensa sinä päivänä, kun hän täyttää 18 vuotta. Jos lapselle säästetyt rahat on sijoitettu osakkeisiin, ei varallisuus tietenkään ole heti käytettävissä, vaan kyse on nimenomaan salkun arvosta. Rahat ovat konkreettisesti hänen käytössään vasta silloin, kun hän myy osakkeensa. Periaatteessa lapsi saa itse päättää omaisuutensa käytöstä, mutta jos olet kasvattanut lapsesi viisaasti, osaa hän täysi-ikäistyttyään tehdä järkeviä taloudellisia päätöksiä. Monet nuoret käyttävät saamiaan rahoja esimerkiksi ajokortin, auton tai ensiasunnon hankintaan. Kaikki nämä ovat oivallisia sijoituskohteita. On tärkeää, että nuori ymmärtää, miten pitkäjänteistä säästämistyötä potin kerääminen on vaatinut. Jos juuri täysi-ikäistynyt nuori käyttää varallisuutensa maailmanympärimatkaan, kyse on hänen omasta päätöksestään, jota hän saattaa myöhemmin katua.

Internetin ansiosta kaikkien saatavilla on nykyään paljon talouteen ja raha-asioihin liittyvää tietoutta. Säästämiseen ja sijoittamiseen liittyviä asioita voi ja kannattaa opiskella, jotta voit välttää pahimmat aloittelevan sijoittajan virheet sijoitustoiminnasi. Lue kokeneiden sijoittajien blogeja, lainaa kirjastosta sijoittamista käsittelevää kirjallisuutta ja tilaa ilmaisia asiantuntijoiden viikkokirjeitä, joissa he arvioivat eri osakkeiden kehitystä ja tulevaisuutta. Vähitellen kehityt myös itse alan ammattilaiseksi ja kuin huomaamatta olet säästänyt myös itsellesi sievoisen summan rahaa.